...tällä kertaa näköjään muslimiveljen kirjoittama! Kiva kun sellaisiakin alkaa olla jo! :)
http://sunnapolku.com/junttimuslimi/
8.3.2009
4.2.2009
21.1.2009
Oman itsen palvominen...
Erään oppineen sanoin, jok'ikinen minuutti elämässämme on johonkin Allahin käskyyn liitoksissa. Tällä siis tarkoitetaan sitä, että joka hetki meillä on jokin velvoite suoritettavanamme, jokin kielto varottavana tai jokin käyttäytymisaspekti pohdittavanamme jne.
Samoin myös nafsimme eli itsekäs egomme on joka hetki kanssamme. On hyvin vaikeaa monesti ymmärtää ja pysähtyä miettimään MIKSI teen minkäkin teon tai asian nyt. Olipa kyse sitten foorumilla kirjoittamisesta, oman 'ryhmän' ajatusten mainostamisesta, toisten auttamisesta tai mistä tahansa asiasta, aina tulisi miettiä hyvin tarkasti, olenko todella tekemässä tämän Allahin vuoksi, vai petänkö vain itseäni ja todellisuudessa nafsini onkin tässä äänessä...?
Profeetan SAWS eräässä du'assa sanotaam 'Allahumma laa takilnii ilaa nafsii min tarfata 'ainin.' Eli Oi, Allah älä jätä minua nafsilleni edes silmänräpäykseksi. Amiin... Saadapa edes tuo ymmärrys oman nafsimme vaarallisuudesta elämäämme.... ja sitten voisimme todella sydämestä lausiua tuotakin du'aa.
Samoin myös nafsimme eli itsekäs egomme on joka hetki kanssamme. On hyvin vaikeaa monesti ymmärtää ja pysähtyä miettimään MIKSI teen minkäkin teon tai asian nyt. Olipa kyse sitten foorumilla kirjoittamisesta, oman 'ryhmän' ajatusten mainostamisesta, toisten auttamisesta tai mistä tahansa asiasta, aina tulisi miettiä hyvin tarkasti, olenko todella tekemässä tämän Allahin vuoksi, vai petänkö vain itseäni ja todellisuudessa nafsini onkin tässä äänessä...?
Profeetan SAWS eräässä du'assa sanotaam 'Allahumma laa takilnii ilaa nafsii min tarfata 'ainin.' Eli Oi, Allah älä jätä minua nafsilleni edes silmänräpäykseksi. Amiin... Saadapa edes tuo ymmärrys oman nafsimme vaarallisuudesta elämäämme.... ja sitten voisimme todella sydämestä lausiua tuotakin du'aa.
19.1.2009
Käännös: Oppineiden sanoin
”Taqwan (Jumalatietoisuuden) ihmiset ovat maan päällä niitä, joissa on siunausta: heidän puheensa on totuudellista; vaatteensa on vaatimattomia ja kävely nöyrää. He laskevat katseensa nähdessään jotain Allahin kieltämää ja he antavat korviensa kuulla vain hyödyllistä tietoa. He pitävät uskonnollisen eheytensä niin hyvissä kuin huonoissakin olosuhteissa.
Ilman heille määrättyä aikaa (kuolemaa) heidän sielunsa karkaisivat heidän kehostaan heidän kaipuusta paikkioihin Allahilta ja toidalta myös pelostaa rangaistuksesta. Luoja on Ylivoimainen heidän silmissään, ja kaikki muu häviää tämän tosiasian rinnalla. He ovat paratiisin suhteen aivan kuin olisivat jo käyneet siellä ja nähneet sen hyvyyden. He suhtautuvat helvettiin myös kuin olisivat nähneet sen ja maistaneet sen rangaistusta.
Heidän sydämensä suree ja heidän mahdollinen pahuutensa ei ole toisiin tarttuvaa laatua. He ovat laihoja ja tarpeens aon vähäisiä. He harjoittavat kärsivällisyyttä muutaman päivän ja kokevat sitten ikuisen mukavuuden. Tämä on hyödyllinen vaihtokauppa, jonka heidän herransa on tehnyt heille miellyttäväksi. Maailma houkuttaa heitä, mutta he eivät antaudu. Se vangitsee heidät, mutta he ovat lunastaneet itsensä siltä.
Öisin he seisovat riveissä ja lukevat osia Koraanista. He lukevat kunnollisella resitaatiolla, joka saa heidän sydämensä surulliseksi ja he juovat Koraania kuin lääkettä. Mikäli kaipuuta aiheuttava jae tulee eteen, he kurottavat siihen ja uskovat sen olevan heidän päämääränsä. Mikäli pelkoa aiheuttava jae tulee eteen, heidän sydämensä itkevät ja he kuulevat helvetin rangaistuksen ja sen asukkaiden huudot korvissaan. He nukkuvat otsillaan ja kyynärpäillään (eli he rukoilevat ja lukevat Koraania niin paljon öisin, että on aivan kuin he nukkuisivat noissa asennoissa) ja he anovat Allahilta pelastusta.
Päivisin he ovat kärsivällisiä, suvaitsevaisia, ystävällisiä, oppineita ja Allahia pelkääviä. He eivät milloinkaan tyydy vain muutamaan tekoon päivisinkään, eivätkä he pyydä juuri mitään itselleen. He tuomitsevat itsensä ja ovat pelokkaita tekojensa suhteen. Mikäli joku heistä tulee kutsutuksi hurskaaksi, hän pelkää mitä sanotaan hänestä ja sanoo: ”Tunnen itseni paraiten, Herrani tuntee minut vielä paremmin kuin tunnen itseni. Oi Allah, älä laita minua vastuuseen siitä, mitä he sanovat minusta (älä pidä minua valehtelijana siksi että muut luulevat minusta asioita, jotka eivät ole totta) ja Oi Herra tee minusta parempi kuin mitä he luulevat minusta. Anna minulle syntini anteeksi, josta he eivät edes tiedä.’
Heidän tunnusmerkkinsä on, että he ovat vahvoja Islamissa, peräänantamattomia pehmeydessään, vankkoja uskossaan. He mielivät tietoa ja ovat tietäviä ja suvaitsevaisia; vaatimattomia rikkaudessa; miellyttäviä nälissään, kärsivällisiä vaikeuksien edessä; etsivät halalia (sallittua); aktiivisia hakiessaan johdatusta ja he kammoksuvat ahneutta.
He suorittavat hyviä tekoja, samalla peläten niiden hylkäämistä. He viettävät illan kiitollisina ja aamun muistellen Allahia. He nukkuvat peloissaan ja heräävät iloisina. He yhdistävät tiedon ja suvaitsevaisuden ja puheen ja teot. Huomaat heidän toiveensa olevan realistiset ja virheet vähäisiä. Sydämensä ovat nöyriä, heidän näfsinsä on tyytyväinen, heidän ruokavalionsavähäinen ja asiat helppoja. Heidän uskonsa on vartioitu, halut tapettu ja viha laannutettu. Heiltä odotetaan hyvää ja heitä suojataan pahuudelta. Jos he ovat välinpitämättömien seurassa, heidät silti kirjataan niiden joukkoon, jotka muistelevat Allahia paljon. Jos he ovat seurassa, jossa muistellaan Allahia paljon, heitä ei kirjata välinpitämättömien joukkoon. He antavat anteeksi niille, jotka tekevät heille vääryyttä; he antavat niille, jotka eivät anna heille ja he tapaavat niitä, jotka katkovat välinsä heihin.
He eivät ole milloinkaan maallisia ja ovat aina lempeitä. Heidän pahat tekonsa ovat melkein olemattomia ja hyvät tekonsa ovat aina olemassa. He ovat tasaisia maan järistessä, vankkumattomia ongelmien aikana ja kiitoollisia hyvinä aikoina. Heillä ei ole ennakkoluuloja niitä kohtaan, joista eivät pidä, eivätkä he myöskään suosi niit, joista pitävät. He tiedostavat totuuden ennekuin se ilmenee eivätkä kadota mitään, mikä on heille annettu hoitoon.
He eivät nimittele ketään eivätkä loukkaa naapureitaan. He eivät kiroa ongelmien aikana, eivätkä he sorru väärintekoon. Hiljaisuus ei heitä häiritse ja os he nauravat he eivät korota ääntään. Jos heitä kohdellaan vääryydellä, he ovat kärsivällisiä kunnes heidät julistetaan voittajaksi tilanteesta. He ovat itse jatkuvassa työssö kun ihmiset heidän ympärillään ovat mukaavuudessa. Heidän pysyttelemisensä poissa niiden luota, jotka karttavat heidän seuraansa on pelastus heille pahantahtoisuudesta. Heidän läheisyytensä läheisilleen on armoa niille, jotka ovat lähellä.”
Teksti on liitetty Ali RA sanoiksi...oli tai ei, siinä on paljon totuutta.
Ilman heille määrättyä aikaa (kuolemaa) heidän sielunsa karkaisivat heidän kehostaan heidän kaipuusta paikkioihin Allahilta ja toidalta myös pelostaa rangaistuksesta. Luoja on Ylivoimainen heidän silmissään, ja kaikki muu häviää tämän tosiasian rinnalla. He ovat paratiisin suhteen aivan kuin olisivat jo käyneet siellä ja nähneet sen hyvyyden. He suhtautuvat helvettiin myös kuin olisivat nähneet sen ja maistaneet sen rangaistusta.
Heidän sydämensä suree ja heidän mahdollinen pahuutensa ei ole toisiin tarttuvaa laatua. He ovat laihoja ja tarpeens aon vähäisiä. He harjoittavat kärsivällisyyttä muutaman päivän ja kokevat sitten ikuisen mukavuuden. Tämä on hyödyllinen vaihtokauppa, jonka heidän herransa on tehnyt heille miellyttäväksi. Maailma houkuttaa heitä, mutta he eivät antaudu. Se vangitsee heidät, mutta he ovat lunastaneet itsensä siltä.
Öisin he seisovat riveissä ja lukevat osia Koraanista. He lukevat kunnollisella resitaatiolla, joka saa heidän sydämensä surulliseksi ja he juovat Koraania kuin lääkettä. Mikäli kaipuuta aiheuttava jae tulee eteen, he kurottavat siihen ja uskovat sen olevan heidän päämääränsä. Mikäli pelkoa aiheuttava jae tulee eteen, heidän sydämensä itkevät ja he kuulevat helvetin rangaistuksen ja sen asukkaiden huudot korvissaan. He nukkuvat otsillaan ja kyynärpäillään (eli he rukoilevat ja lukevat Koraania niin paljon öisin, että on aivan kuin he nukkuisivat noissa asennoissa) ja he anovat Allahilta pelastusta.
Päivisin he ovat kärsivällisiä, suvaitsevaisia, ystävällisiä, oppineita ja Allahia pelkääviä. He eivät milloinkaan tyydy vain muutamaan tekoon päivisinkään, eivätkä he pyydä juuri mitään itselleen. He tuomitsevat itsensä ja ovat pelokkaita tekojensa suhteen. Mikäli joku heistä tulee kutsutuksi hurskaaksi, hän pelkää mitä sanotaan hänestä ja sanoo: ”Tunnen itseni paraiten, Herrani tuntee minut vielä paremmin kuin tunnen itseni. Oi Allah, älä laita minua vastuuseen siitä, mitä he sanovat minusta (älä pidä minua valehtelijana siksi että muut luulevat minusta asioita, jotka eivät ole totta) ja Oi Herra tee minusta parempi kuin mitä he luulevat minusta. Anna minulle syntini anteeksi, josta he eivät edes tiedä.’
Heidän tunnusmerkkinsä on, että he ovat vahvoja Islamissa, peräänantamattomia pehmeydessään, vankkoja uskossaan. He mielivät tietoa ja ovat tietäviä ja suvaitsevaisia; vaatimattomia rikkaudessa; miellyttäviä nälissään, kärsivällisiä vaikeuksien edessä; etsivät halalia (sallittua); aktiivisia hakiessaan johdatusta ja he kammoksuvat ahneutta.
He suorittavat hyviä tekoja, samalla peläten niiden hylkäämistä. He viettävät illan kiitollisina ja aamun muistellen Allahia. He nukkuvat peloissaan ja heräävät iloisina. He yhdistävät tiedon ja suvaitsevaisuden ja puheen ja teot. Huomaat heidän toiveensa olevan realistiset ja virheet vähäisiä. Sydämensä ovat nöyriä, heidän näfsinsä on tyytyväinen, heidän ruokavalionsavähäinen ja asiat helppoja. Heidän uskonsa on vartioitu, halut tapettu ja viha laannutettu. Heiltä odotetaan hyvää ja heitä suojataan pahuudelta. Jos he ovat välinpitämättömien seurassa, heidät silti kirjataan niiden joukkoon, jotka muistelevat Allahia paljon. Jos he ovat seurassa, jossa muistellaan Allahia paljon, heitä ei kirjata välinpitämättömien joukkoon. He antavat anteeksi niille, jotka tekevät heille vääryyttä; he antavat niille, jotka eivät anna heille ja he tapaavat niitä, jotka katkovat välinsä heihin.
He eivät ole milloinkaan maallisia ja ovat aina lempeitä. Heidän pahat tekonsa ovat melkein olemattomia ja hyvät tekonsa ovat aina olemassa. He ovat tasaisia maan järistessä, vankkumattomia ongelmien aikana ja kiitoollisia hyvinä aikoina. Heillä ei ole ennakkoluuloja niitä kohtaan, joista eivät pidä, eivätkä he myöskään suosi niit, joista pitävät. He tiedostavat totuuden ennekuin se ilmenee eivätkä kadota mitään, mikä on heille annettu hoitoon.
He eivät nimittele ketään eivätkä loukkaa naapureitaan. He eivät kiroa ongelmien aikana, eivätkä he sorru väärintekoon. Hiljaisuus ei heitä häiritse ja os he nauravat he eivät korota ääntään. Jos heitä kohdellaan vääryydellä, he ovat kärsivällisiä kunnes heidät julistetaan voittajaksi tilanteesta. He ovat itse jatkuvassa työssö kun ihmiset heidän ympärillään ovat mukaavuudessa. Heidän pysyttelemisensä poissa niiden luota, jotka karttavat heidän seuraansa on pelastus heille pahantahtoisuudesta. Heidän läheisyytensä läheisilleen on armoa niille, jotka ovat lähellä.”
Teksti on liitetty Ali RA sanoiksi...oli tai ei, siinä on paljon totuutta.
Järjen palvontaa?
Isäni (Allah yarhamuh) tapasi aikoinaan pohtia uskovaisen ihmisen oikeaa suhdetta järjen ja tunteen välillä. Hän tapasi kutsua sitä post-modernismin vitsaukseksi, että meille länsimaisille ihmisille on niin tavattoman vaikeaa päästää irti ja 'vain' tuntea. Tokikaan järjestään ei saa myöskään päästää irti, se lienee selvää. Kuitenkin jos olet järjen varassa, sinulta jää niin moni asia pimentoon uskonnossa. Minullakaan ei ole vastausta tähän pohdintaan, mutta ajattelen, että meille länsimaisille muslimeille voisi olla hyvä välillä tätä asiaa pohtia - seilaamatta silti kuitenkaan ääripäästä ääripäähän joka kerta.
Yhteiskunta on opettanut meille, että älykkyys ja lukeneisuus olisi jotenkin hienoa. Auttaahan se sivistykseen, mutta selvää lienee myös, ettei se ole ainoa avain sivistyksen...Allah suo kelle tahtoo. On olemassa eräs siunaus, jota lähetetään Profeettan Muhammedille, sallAllahu aleihi wa sallam. Siinä lähetetään siunauksia lukutaidottomalle Profeetalle (Allahumma salli 'alannabiiyil ummiy)...subhaanAllah. Kun opin tuon salawatin, en itsekään ymmärtänyt miksi sen opettanut sisko sitä niin ihmetteli ja ihaili. Nyttemmin hieman enemmän Sunnaan perehdyttyä on selvää, että hän SAWS oli itsessään jo nykykriteereillä ihme. Kuinka lukutaidoton ihminen on voinut omata niin suuren sivistyksen ja kaikki hyveet, jotka hän SAWS omasi? Se on uskomatonta, mutta totta. Tätä asiaa pohtiessa järki sulaa pois, kun se ei voi käsittää tuota asiaa...ainakaan omani.
Yhteiskunta on opettanut meille, että älykkyys ja lukeneisuus olisi jotenkin hienoa. Auttaahan se sivistykseen, mutta selvää lienee myös, ettei se ole ainoa avain sivistyksen...Allah suo kelle tahtoo. On olemassa eräs siunaus, jota lähetetään Profeettan Muhammedille, sallAllahu aleihi wa sallam. Siinä lähetetään siunauksia lukutaidottomalle Profeetalle (Allahumma salli 'alannabiiyil ummiy)...subhaanAllah. Kun opin tuon salawatin, en itsekään ymmärtänyt miksi sen opettanut sisko sitä niin ihmetteli ja ihaili. Nyttemmin hieman enemmän Sunnaan perehdyttyä on selvää, että hän SAWS oli itsessään jo nykykriteereillä ihme. Kuinka lukutaidoton ihminen on voinut omata niin suuren sivistyksen ja kaikki hyveet, jotka hän SAWS omasi? Se on uskomatonta, mutta totta. Tätä asiaa pohtiessa järki sulaa pois, kun se ei voi käsittää tuota asiaa...ainakaan omani.
18.1.2009
Pohdiskeltavaa lukemastani kirjasta
Ikhlas -vilpittömyys
Usein salakavala riyaa (näyttämisen halu) hiipii sydämeen huomaamattomasti sellaista tietä, jota muut eivät huomaa.
Usein salakavala riyaa (näyttämisen halu) hiipii sydämeen huomaamattomasti sellaista tietä, jota muut eivät huomaa.
Riyaa (näyttämisen halu, teeskentely) tarkoittaa, että palvonnan tekoja ja hyviä töitä tehdään, että muut vakuuttuisivat siitä, että tekijä on hurskas ja pyhä ihminen.
Joskus henkilö tekee palvonnan tekoja yksin, ilman että kukaan näkee häntä. Tästä huolimatta riyaa saa vallan hänen sydämessään. Tämän kaltainen riyaa on todella salakavalaa. Riyaan tunnusmerkki on ihmisen toive tulla kunnioitetuksi ja ylistetyksi kun hän tapaa muita; hän odottaa, että hänet kohotetaan korkeaan asemaan.
Jos mielit ihmisten kuulevan teoistasi ja sielusi sisäisistä tiloista, on tämä merkkinä totuuden puuttumisesta palvonnassasi.
Totuus palvonnan tilassa (ubuudiyat) tarkoittaa, että katse on kohdistettu vain Allahiin eikä se havaitse mitään muuta. Palvelijan huomion pitäisi kiinnittyä vain Allah Ta’alaan. Jos palvelijan teot omaavat tämän piirteen, on hän totuudenmukainen.
Mietiskele ylevää Jumallallista katsetta joka sinuun kohdistuu, ja karkoita ajatus ihmisten huomiosta. Keskity siiheen huomioon, jonka Allah Ta’ala kohdistaa sinuun, äläkä anna keskittymisesi kääntyä ihmisten huomion puoleen.
Vilpittömän pavelijan mielentilassa muiden ihmisten mielihyvä tai tyytymättömyys ei merkitse enää mitään. Hän yksinkertaisesti ei välitä siitä. Koska Jumalallisen Armon katse on kohdistettuna häneen, hän on tietämätön ihmisten suomasta kunnioituksesta tai sen puutteesta ja siitä arvostavatko he, vai halveksivatko he häntä. Palvelijan sydän ei pidä heidän huomiotaan lainkaan tärkeänä. Päinvastoin; hän keskittyy mietiskelemään sitä Jumalallista huomiota, joka häneen kohdistuu kaiken aikaa, pitäen sitä mittamattoman arvokkaana aarteena. Koska hän omistaa aarteista arvokkaimman, ei hän voi edes harkita katseensa kääntämistä muihin asioihin.
Rakastaja ei odota korvausta tai palkkiota rakkautensa kohteelta. Todellinen rakastaja tekee mitä tahansa saavuttaakseen rakastettunsa mielisuosion.
Henkilö, joka odottaa rakastettunsa palveluksia, ei ole todellinen rakastaja. Kaikkien palvelijoiden rakkauden kohteen tulisi olla Allah, Haqq Ta’ala. Mu’min, todellinen uskova, on Allahin rakastaja. Tähän liittyen Allah Ta’ala sanoo:
” Ne, jotka uskovat, rakastavat Jumalaa yli kaiken” (Koraani 2;165)
Jos uskova toivoo palkkiota eli tavoittelee Paratiisia, henkistä ekstaasia, uskon suloisuutta tai salaisuuksia ja mysteerejä palvonnan teoillaan, ei hän ole silloin oikea rakastaja. Todellinen rakastaja ei halua saavuttaa mitään muuta kuin Rakastetun mielisuosion. Itse asiassa todellinen rakastaja uhraa elämänsä ja ruumiinsa- mitä tahansa hän omistaa- miellyttääkseen Rakastettuaan.
Profeetan SAWS du'a:
"Allahumma aj'al hubbaka ahabba ilayya min nafsii wa ahlii wa min al maa'i al-baarid"
Oi Allah, tee Rakkaus Sinua kohtaa rakastetummaksi minulle kuin oma itseni, perheeni ja kylmä vesi.
(Tirmidhi)
(Tirmidhi)
7.1.2009
Mitä on paremmuus?
Maailma ei toimi ilman palomiehiä. Maailma ei myöskään toimi ilman happikoneita. Happi on välttämätön myös palommiehelle, mutta tekeekö se happikoneesta paremman kuin palomies? Kummatkin ovat Allahin Kaikkivaltiaan luomia ja kummankin täytyy noudattaa tiettyjä sääntöjä. Kummankin tehtävä on ylläpitää elämää. Ja kumpaakin tarvitaan. Parhaiten toimiva palomies on se, jonka ei itse tarvitse huolehtia hapensaannista, vaan se tulee hänelle helposti.
Happikonetta voisimme verrata vaikkapa hengelliseen muslimiin. Ja palomies on islamilainen aktivisti (da'wa työntekijä, hyväntekeväisyydenkerääjä, saarnaaja tms.). Aktivisti tarvitsee hengellisyyttä. Onko siis aktivismi huonompaa kuin hengellisyyteen keskittyminen? Ei. Kumpaakin tarvitaan, eikä jokainen voi revetä kaikkeen. Parhaiten toimiva islamilainen aktivisti on sellainen, jonka ei itse tarvitse huolehtia hengellisen islamin harjoittamisesta, vaan se tulee hänelle helposti. (Esim. hän seuraa oppineita, jotka aina muistuttavat siitä).
Kerrotaan, että erään kansan joukossa oli yksi mies, joka palvoi Allahia jatkuvasti ja taukoamatta. Hänen ympärillään asui kansa, joka teki kaikkea mahdollista pahuutta. Allah SWT antoi käskyn enkeleille tuhota tuo kansa. Enkelit kysyivät tuosta palvojasta, ja Allah SWT vastasi heille, että aloittaisivat tuosta palvojasta, sillä hän oli itsekkäästi pitänyt tiedon oikeasta ja väärästä itsellään, eikä ollut jakanut tietoansa muille. Tästä huomaamme, ettei hengellisyys yksin riitä...aktivismiakin tarvitaan.
Toisaalta taas on olemassa lukuisia haditheja, joissa meitä muistutetaan siitä, että meidän tulee harjoittaa sitä mitä 'saarnaamme', eli etenkin da'wa työntekijän on erittäin tärkeää olla itse hengellisesti sitä, mihin kutsuu muita. Aktivismi, johon on yhdistynyt esim. kuuluisuuden tavoittelu on tyhjää ja turhaa tuolle ihmiselle Tuonpuoleisessa.
Kuitenkaan kukaan ei ole täydellinen. Ummamme on täynnä esim. suufeja, jotka pitävät huolta omasta hengellisyydestään. Toisaalta on olemassa mieletön määrä aktivisteja, jotka eivät ehdi muuta kuin tehdä työtänsä ja pitäytyvät pelkässä pakollisissa teoissa. Välissä on taas ihmisiä, jotka eivät ole kumpaakaan täysin, vaan yhdistelevät sieltä täältä. Kaikkia siis tarvitaan ja on typerää itsepetosta kenekään luulla olevansa toisia parempi. Moni umman aktivisti on päällisinpuolin kiireinen maallisissa asioissa, mutta saattaa hyvinkin omata paljon puhtaamman aikomuksen kaikessa kuin suufilaisuuteen keskittynyt henkilö, joka väheksyy maallisia toimia ja siten toisia ihmisiä.
Yllä puhun nyt uskonnollisista ihmisistä, jotka ovat ymmärtäneet maallisen elämän mitättömyyden. Maallinen muslimi on taas oma lukunsa kokonaan. Kunnon hengellinen aktivisti näkee, että kaikki maallistuneet muslimit ovat minun vastuullani, koska minä en tee tarpeeksi työtä muistuttaakseni heitä asioiden todellisuudesta. Ja jokainen todellinen hengellinen aktivisti tietää, että vain Allahin armosta olen tässä nyt, en omasta itsestäni johtuen. Mikäli pidän itseäni parempana kuin maallistunein muslimi, minut voidaan hetkessä alentaa vielä maallistuneemmaksi. Elämäni ja uskoni ovat Allahin Armosta, minä en ansaitse kumpaakaan...
Happikonetta voisimme verrata vaikkapa hengelliseen muslimiin. Ja palomies on islamilainen aktivisti (da'wa työntekijä, hyväntekeväisyydenkerääjä, saarnaaja tms.). Aktivisti tarvitsee hengellisyyttä. Onko siis aktivismi huonompaa kuin hengellisyyteen keskittyminen? Ei. Kumpaakin tarvitaan, eikä jokainen voi revetä kaikkeen. Parhaiten toimiva islamilainen aktivisti on sellainen, jonka ei itse tarvitse huolehtia hengellisen islamin harjoittamisesta, vaan se tulee hänelle helposti. (Esim. hän seuraa oppineita, jotka aina muistuttavat siitä).
Kerrotaan, että erään kansan joukossa oli yksi mies, joka palvoi Allahia jatkuvasti ja taukoamatta. Hänen ympärillään asui kansa, joka teki kaikkea mahdollista pahuutta. Allah SWT antoi käskyn enkeleille tuhota tuo kansa. Enkelit kysyivät tuosta palvojasta, ja Allah SWT vastasi heille, että aloittaisivat tuosta palvojasta, sillä hän oli itsekkäästi pitänyt tiedon oikeasta ja väärästä itsellään, eikä ollut jakanut tietoansa muille. Tästä huomaamme, ettei hengellisyys yksin riitä...aktivismiakin tarvitaan.
Toisaalta taas on olemassa lukuisia haditheja, joissa meitä muistutetaan siitä, että meidän tulee harjoittaa sitä mitä 'saarnaamme', eli etenkin da'wa työntekijän on erittäin tärkeää olla itse hengellisesti sitä, mihin kutsuu muita. Aktivismi, johon on yhdistynyt esim. kuuluisuuden tavoittelu on tyhjää ja turhaa tuolle ihmiselle Tuonpuoleisessa.
Kuitenkaan kukaan ei ole täydellinen. Ummamme on täynnä esim. suufeja, jotka pitävät huolta omasta hengellisyydestään. Toisaalta on olemassa mieletön määrä aktivisteja, jotka eivät ehdi muuta kuin tehdä työtänsä ja pitäytyvät pelkässä pakollisissa teoissa. Välissä on taas ihmisiä, jotka eivät ole kumpaakaan täysin, vaan yhdistelevät sieltä täältä. Kaikkia siis tarvitaan ja on typerää itsepetosta kenekään luulla olevansa toisia parempi. Moni umman aktivisti on päällisinpuolin kiireinen maallisissa asioissa, mutta saattaa hyvinkin omata paljon puhtaamman aikomuksen kaikessa kuin suufilaisuuteen keskittynyt henkilö, joka väheksyy maallisia toimia ja siten toisia ihmisiä.
Yllä puhun nyt uskonnollisista ihmisistä, jotka ovat ymmärtäneet maallisen elämän mitättömyyden. Maallinen muslimi on taas oma lukunsa kokonaan. Kunnon hengellinen aktivisti näkee, että kaikki maallistuneet muslimit ovat minun vastuullani, koska minä en tee tarpeeksi työtä muistuttaakseni heitä asioiden todellisuudesta. Ja jokainen todellinen hengellinen aktivisti tietää, että vain Allahin armosta olen tässä nyt, en omasta itsestäni johtuen. Mikäli pidän itseäni parempana kuin maallistunein muslimi, minut voidaan hetkessä alentaa vielä maallistuneemmaksi. Elämäni ja uskoni ovat Allahin Armosta, minä en ansaitse kumpaakaan...
24.12.2008
Lapset Suomessa?
Pitkä aika on vierähtänyt kirjoittelusta taas. Aika vaan kuluu ja läpi elämämme ajankohtaisin aihe lähestyy päivä päivältä. Kuolema siis. Kuolemaamme varten meidän lapsia omaavien muslimien tulee muistaa omien tekojemme lisäksi myös se, että lapsemme ovat vastuullamme, eikä se asia ole aina niin yksinkertaista kuin ajattelemme.
Olin tässä väliaikana työssä Islamin opettajan sijaisuutta tekemässä ja oli hyvin "mielenkiintoista" huomata minkälaisessa tilassa seuraava muslimien sukupolvi on, etenkin ylä-asteella. Toki perhe on se avainsana, joka ratkaisee monta asiaa, mutta miten saamme perheet ja mahdollisesti myös nuo nuoret pelastettua - edes osan heistä? Tämä on päällimmäisenä mielessä tällä hetkellä täällä päässä. Kuten eräs sisko asian ilmaisi, onko miellä lapsemme käsissämme vai ei?
Tämä on hyvin vaikea kysymys, etenkin kun ummamme on niin repaleinen kuin se on. Kaikki keskittyvät vain toistensa kritisoimiseen. Yhteistyö Islamin opettajan ja kotien välillä toimii usein negatiiviseen suuntaan - riippumatta opettajasta. Ehkä se on suomalaisen yhteiskunnan valittamistapa joka on tarttunut myös meihin, mutta ihmettelen nyt entistäkin enemmän, miksemme voisi hyödyntää meillä jo olevia palveluita eduksemme? Miksi aina vaan takerrumme kaikkeen negatiiviseen ja vain valitamme kaikesta?
Allah Kaikkivaltias, sanoo Kirjassaan, että olkaa kiitollisia ja Hän antaa meille lisää. Mitä jos koittaisimme olla kiitollisia siitä, että meillä on mahdollisuus järjestää Islamin opetusta kouluissa, ja sitten voisimme hiukan katkaista ylpeyttämme ja voisimme peräti koittaa auttaa Islamin opettajaa työssään. Ehkä meidän ei tarvitsisikaan aina asettua puolustuskannalle, jos lapsissamme onkin jotain huomauttamista...
Olin tässä väliaikana työssä Islamin opettajan sijaisuutta tekemässä ja oli hyvin "mielenkiintoista" huomata minkälaisessa tilassa seuraava muslimien sukupolvi on, etenkin ylä-asteella. Toki perhe on se avainsana, joka ratkaisee monta asiaa, mutta miten saamme perheet ja mahdollisesti myös nuo nuoret pelastettua - edes osan heistä? Tämä on päällimmäisenä mielessä tällä hetkellä täällä päässä. Kuten eräs sisko asian ilmaisi, onko miellä lapsemme käsissämme vai ei?
Tämä on hyvin vaikea kysymys, etenkin kun ummamme on niin repaleinen kuin se on. Kaikki keskittyvät vain toistensa kritisoimiseen. Yhteistyö Islamin opettajan ja kotien välillä toimii usein negatiiviseen suuntaan - riippumatta opettajasta. Ehkä se on suomalaisen yhteiskunnan valittamistapa joka on tarttunut myös meihin, mutta ihmettelen nyt entistäkin enemmän, miksemme voisi hyödyntää meillä jo olevia palveluita eduksemme? Miksi aina vaan takerrumme kaikkeen negatiiviseen ja vain valitamme kaikesta?
Allah Kaikkivaltias, sanoo Kirjassaan, että olkaa kiitollisia ja Hän antaa meille lisää. Mitä jos koittaisimme olla kiitollisia siitä, että meillä on mahdollisuus järjestää Islamin opetusta kouluissa, ja sitten voisimme hiukan katkaista ylpeyttämme ja voisimme peräti koittaa auttaa Islamin opettajaa työssään. Ehkä meidän ei tarvitsisikaan aina asettua puolustuskannalle, jos lapsissamme onkin jotain huomauttamista...
16.12.2008
Kiitokset PunaHilkalle haasteesta. Koitan pitäytyä yhdessä sanassa niin paljon kuin mahdollista.
1. Missä sinun kännykkäsi on? >Pöydällä.
2. Missä on sinun muut tärkeät asiat? >Sydämessä.
3. Hiustesi väri? >Jumalalta.
4. Äitisi? >Edesmennyt.
5. Isäsi? >Edeltämennyt.
6. Lempiasiasi? >Islam.
7. Edellisen yön uni? >Huoli.
8. Unelmasi/maalisi? >Jumalan Läheisyys.
9. Huone, jossa olet? >Olohuone.
11. Pelkosi? >Tuli.
12. Missä haluaisit olla kuuden vuoden kuluttua? >Jumalan lähellä, tässä maailmassa tai Tuonpuoleisessa.
13. Missä olit viime yönä? >Puhelimessa.
14. Mitä et ole? >Hyvä.
15. Yksi asia toivelistaltasi? >Pyhiinvaellus.
16. Missä kasvoit? >Irakissa.
17. Asia, jota teit viimeksi? >Muistutin.
18. Mitä puet tällä hetkellä? >Villaa.
19. TV:si? >Harhaa.
20. Lemmikkisi? >Uskoni.
21. Tietokoneesi? >Syrjässä.
22. Mielialasi? >Epämääräinen.
23. Kaipaatko jotakuta? >Hurskaita.
24. Autosi? >Olematon.
25. Jotain, mitä et pue (tällä hetkellä)? >Huivi.
26. Lempikauppasi? >S-market.
27. Kesäsi? >Koittanee.
28. Rakastatko jotakuta? >Kyllä.
29. Lempivärisi? >Sininen.
30. Milloin nauroit viimeksi? >Äsken.
31. Milloin itkit viimeksi? >Aamupäivällä.
Haastan Sinivalkean Musliman seuraavaksi!
1. Missä sinun kännykkäsi on? >Pöydällä.
2. Missä on sinun muut tärkeät asiat? >Sydämessä.
3. Hiustesi väri? >Jumalalta.
4. Äitisi? >Edesmennyt.
5. Isäsi? >Edeltämennyt.
6. Lempiasiasi? >Islam.
7. Edellisen yön uni? >Huoli.
8. Unelmasi/maalisi? >Jumalan Läheisyys.
9. Huone, jossa olet? >Olohuone.
11. Pelkosi? >Tuli.
12. Missä haluaisit olla kuuden vuoden kuluttua? >Jumalan lähellä, tässä maailmassa tai Tuonpuoleisessa.
13. Missä olit viime yönä? >Puhelimessa.
14. Mitä et ole? >Hyvä.
15. Yksi asia toivelistaltasi? >Pyhiinvaellus.
16. Missä kasvoit? >Irakissa.
17. Asia, jota teit viimeksi? >Muistutin.
18. Mitä puet tällä hetkellä? >Villaa.
19. TV:si? >Harhaa.
20. Lemmikkisi? >Uskoni.
21. Tietokoneesi? >Syrjässä.
22. Mielialasi? >Epämääräinen.
23. Kaipaatko jotakuta? >Hurskaita.
24. Autosi? >Olematon.
25. Jotain, mitä et pue (tällä hetkellä)? >Huivi.
26. Lempikauppasi? >S-market.
27. Kesäsi? >Koittanee.
28. Rakastatko jotakuta? >Kyllä.
29. Lempivärisi? >Sininen.
30. Milloin nauroit viimeksi? >Äsken.
31. Milloin itkit viimeksi? >Aamupäivällä.
Haastan Sinivalkean Musliman seuraavaksi!
15.12.2008
Retriiteistä ja ulkoisista ilmiöistä....
Miksi me aina tuomitsemme toiset muslimit ulkoisten ilmiöiden perusteella? Minua ahdistaa aina kuulla jonkun haukkuvan salafeja näiden tiukkuuden takia, koska se on vain yksi ulkoinen muoto ko. liikkeestä. Samoin karvani nousevat pystyyn kun aletaan kristisoida suufeja joidenkin transsiin vaipumisen vuoksi.
Sana suufi tarkoittaa ihmistä, joka pyrkii pois huonoista ominaisuuksista ja päästä Allahin läheisyyteen kuvainnollisesti siis sydämessä. Tasawwuf tai tazkiyah tai miksikä sitä nyt haulaakaan nimittää on PAKOLLISTA jokaiselle muslimille. Se on fard 'ain eli jokaiselle yksilölle pakollista. Miten sen puolen hoitaa on sitten jokaisen muslimin oma asia, mutta mielestäni on melko ikävää kun muslimit tekevät tv-ohjelmien perusteella päätelmiä siitä mistä jossain on kyse... etenkin kun ko. ohjelmassa haastatellut olivat vielä uusia uskossa ja siten heillä ei millään voinut olla sitä tietomäärää, jota oletetaan muutoinkaan muslimilta. Ja puhumattakaan siitä ettei kenelläkään ole tietoa miten tuo ko. lahko liittyy islamiin... Eiköhän meidän kannattaisi palata ihan oppineiden kirjoihin ja miettiä mielipiteitämme uudestaan?
Suufit ovat sunneja. Ennen wahabi dawaa ja sitä seurannutta modernismin aaltoa, joka purkautui egyptissä ei kukaan erotellut suufeja sunneista...oli olemassa faqiheja, suufeja ja muita oppineita eri aloilta - ja myös niitä jotka olivat kaikkea yhtä aikaa.
Nykyaikana sana suufi tarkoittaa myös mahdollisesti ei-muslimi tai muuta harhautunutta henkilöä...aivan kuten sana salafi voi tarkoittaa vaikkapa terroristia. Me emme kuitenkaan voi tästä syystä erottaa salafeja (alkumuslimeita) tai suufeja (sisäiseen puhdistautumiseen omistautuneita) islamista...etenkään tv-ohjelman perusteella.
Allah meitä johdattakoon ammentamaan tietomme oikeista lähteistä ja oikealla viisaudella, amiin. Allahumma suo meille todellinen ymmärtämys uskonnosta ja suo meille vahva usko ja älä jätä meitä itsellemme silmänräpäykseksikään, amiin.
Lukijat, antakaa minulle anteeksi mahdolliset virheet ja muut epämääräisyydet...olen vain heikko muslimi, yksi tollo monen muun joukossa. Ilman Kaikkivaltiaan Allahin johdatusta me emme ole mitään...subhaanAllah.
Sana suufi tarkoittaa ihmistä, joka pyrkii pois huonoista ominaisuuksista ja päästä Allahin läheisyyteen kuvainnollisesti siis sydämessä. Tasawwuf tai tazkiyah tai miksikä sitä nyt haulaakaan nimittää on PAKOLLISTA jokaiselle muslimille. Se on fard 'ain eli jokaiselle yksilölle pakollista. Miten sen puolen hoitaa on sitten jokaisen muslimin oma asia, mutta mielestäni on melko ikävää kun muslimit tekevät tv-ohjelmien perusteella päätelmiä siitä mistä jossain on kyse... etenkin kun ko. ohjelmassa haastatellut olivat vielä uusia uskossa ja siten heillä ei millään voinut olla sitä tietomäärää, jota oletetaan muutoinkaan muslimilta. Ja puhumattakaan siitä ettei kenelläkään ole tietoa miten tuo ko. lahko liittyy islamiin... Eiköhän meidän kannattaisi palata ihan oppineiden kirjoihin ja miettiä mielipiteitämme uudestaan?
Suufit ovat sunneja. Ennen wahabi dawaa ja sitä seurannutta modernismin aaltoa, joka purkautui egyptissä ei kukaan erotellut suufeja sunneista...oli olemassa faqiheja, suufeja ja muita oppineita eri aloilta - ja myös niitä jotka olivat kaikkea yhtä aikaa.
Nykyaikana sana suufi tarkoittaa myös mahdollisesti ei-muslimi tai muuta harhautunutta henkilöä...aivan kuten sana salafi voi tarkoittaa vaikkapa terroristia. Me emme kuitenkaan voi tästä syystä erottaa salafeja (alkumuslimeita) tai suufeja (sisäiseen puhdistautumiseen omistautuneita) islamista...etenkään tv-ohjelman perusteella.
Allah meitä johdattakoon ammentamaan tietomme oikeista lähteistä ja oikealla viisaudella, amiin. Allahumma suo meille todellinen ymmärtämys uskonnosta ja suo meille vahva usko ja älä jätä meitä itsellemme silmänräpäykseksikään, amiin.
Lukijat, antakaa minulle anteeksi mahdolliset virheet ja muut epämääräisyydet...olen vain heikko muslimi, yksi tollo monen muun joukossa. Ilman Kaikkivaltiaan Allahin johdatusta me emme ole mitään...subhaanAllah.
30.11.2008
Ohjeet on annettu, miksemme toimi?
Joskus ottaa päähän omassa itsessä, että ei kykene hoitamaan tilanteita ohjeiden mukaan. Ohjeilla tarkoitan siis tietysti Kaikkivaltiaan ja Hänen Lähettiläänsä käskyjä. Niissä on niin paljon tarvitsemaamme, mutta me hassut muslimit aina jaksamme kiinnittää huomiomme vain ulkoisiin suorituksiin ja muihin pikku yksityiskohtiin...kuten millä jalalla kukakin astuu mihinkin.
Kun taas yllättää itsensä täysin typerän sisäisen synnin (epäilys, kateus, viha ym.) vuoksi aiheutuneessa sotkussa, sitä alkaa miettiä, että miksi näin kävi. Entistäkin ärsyttävämpää on se, jos olet tuossa tilanteessa saanut hyvää neuvoa toiselta kanssamuslimilta, muttet ottanut onkeesi siitä... No, kaikkihan me teemme virheitä ja parhaat syntisistä ihmisistä ovat niitä jotka katuvat kuten hadithissä sanotaan. Ei siis huolta kunhan katuu, mutta joskus sitä vaan niin kaipaa ohjausta siihen, miten hallita omaa sisäistä nafsiään ja miten voisi parantaa omaa itsehillintänsä erilaisissa tilanteissa....
Allah meitä mussu-parkoja johdattakoon, amiin.
Kun taas yllättää itsensä täysin typerän sisäisen synnin (epäilys, kateus, viha ym.) vuoksi aiheutuneessa sotkussa, sitä alkaa miettiä, että miksi näin kävi. Entistäkin ärsyttävämpää on se, jos olet tuossa tilanteessa saanut hyvää neuvoa toiselta kanssamuslimilta, muttet ottanut onkeesi siitä... No, kaikkihan me teemme virheitä ja parhaat syntisistä ihmisistä ovat niitä jotka katuvat kuten hadithissä sanotaan. Ei siis huolta kunhan katuu, mutta joskus sitä vaan niin kaipaa ohjausta siihen, miten hallita omaa sisäistä nafsiään ja miten voisi parantaa omaa itsehillintänsä erilaisissa tilanteissa....
Allah meitä mussu-parkoja johdattakoon, amiin.
23.11.2008
Tieto on valoa, tosiaankin!
Pitkä aika on taas vierähtänyt siitä kun viimeksi kirjoittelin tänne ja monenlaista on elämässä ehtinyt itse kullakin tapahtua. Tämän elämän tapahtumat ovat kuitenkin melko tyhjänpäiväistä kirjoitettavaa, sillä olemmehan tässä elämässä vain hetken. Tosin, Allah meitä täällä johdattakoon, kun joskus tuntuu, että eletään tosiaan niitä aikoja, jolloin uskostaan kiinnipitäminen on yhtä vaikeaa ja tuskallista kuin tulisesta kekäleestä kiinni pitäminen... No, ei siitä nyt sen enempää, vaikka tuota onkin syytä meidän kaikkien miettiä ja paljon.
Olen nyt elämässäni mielenkiintoisessa vaiheessa, olen nimittäin hyvin samanlaisessa tilanteessa nyt kuin silloin kuin olin juuri tullut muslimiksi. Yksi merkittävä ero kuitenkin on - pieni määrä tietoa, tippa valtamerestä. Kysymys on nyt, että miten tästä mennään eteenpäin? Samaa kaavaa en aio edetä kuin tuolloin, mutta hyvin moni sama asia on nyt uudessa valossa tarkasteltuna saanut taas uudenlaisen hohdon - tiedon tipan valaisemana. Nyt tarvitaan enää vahva side Kaikkivaltiaaseen sydämessä ja asiat järjestyy itsestään. Virheistä ollaan inshaAllah opittu ja nyt uusin purjein seilaamaan taas!
Jos nyt otan yhden erillisen esimerkin tarkasteltavakseni tästä elämän suunnasta, niin otan seuraavan sanonnan: "Tieto on tie ja Allahin muistaminen on valo tuolla tiellä." Tämä on kuuluisa sanonta ja olen sitä elämässäni kerran jos toisenkin hoeskellut - ymmärtämättä sitä oikeastaan juuri lainkaan. Ensinnäkään en ole ymmärtänyt mitä tiedolla tarkoitetaan.
Sain tässä käsiini kirjan nimeltään 'Ikhmaalush Shiyam' ja se on kuuluisan klassisen oppineen, Ibn Ataullah al-Iskandarin teoksesta tehty kommentaari. Kommentoijana on intialaisoppinut melkein parin vuosisadan takaa, Maulana Abdullah Gangohi. En millään voisi edes väittää sisäistäneeni kirjan sanoja, tai edes ymmärtäneeni niitä kokonaan, mutta ensimmäinen luku jo pysäytti minut miettimään tiedon käsitteen vajavaista ymmärtämystäni.
Pieni ote kirjan alusta (oma huono käännökseni): "Vain sellainen tieto on hyödyllistä, jonka säteet leviävät sydämen ja koko rinnan läpi, ja joka karkoittaa epäilysten verhot sydämestä." SubhaanAllah! Kaukana on Allah epätäydellisyydestä! Laa ilaha illallah, ei ole muuta Jumalaa kuin Allah!
Mitä hyötyä on tiedosta ilman uskoa? Ei mitään. Miten saamme vahvan uskon? Muistuttamalla toisiamme Kaikkivaltiaasta ja elämän perimmäisestä tarkoituksesta. Kuinka saamme sydämemme riittävän puhtaiksi, että ne voivat vastaanottaa tietoa, joka on valoa? Kuten kuuluisa runonpätkä sanoo: 'Imaami Shafi'i meni opettajalleen Waki'ille valittamaan huonoa muistiaan. Tämä opasti häntä jättämään tottelemattomuuden, sillä tieto on valo ja sitä ei anneta tottelemattomalle.' Allahu Akbar, Allah on Suurin!
Oi Allah Kaikkivaltias, vahvista meidän uskoamme, suo meille kyky puhdistaa sydämemme tottelemattomuudesta ja suo meidän saada osaksemme hyödyllistä tietoa ja pidä meidät loitolla kaikesta hyödyttömästä tiedosta, amiin!
Olen nyt elämässäni mielenkiintoisessa vaiheessa, olen nimittäin hyvin samanlaisessa tilanteessa nyt kuin silloin kuin olin juuri tullut muslimiksi. Yksi merkittävä ero kuitenkin on - pieni määrä tietoa, tippa valtamerestä. Kysymys on nyt, että miten tästä mennään eteenpäin? Samaa kaavaa en aio edetä kuin tuolloin, mutta hyvin moni sama asia on nyt uudessa valossa tarkasteltuna saanut taas uudenlaisen hohdon - tiedon tipan valaisemana. Nyt tarvitaan enää vahva side Kaikkivaltiaaseen sydämessä ja asiat järjestyy itsestään. Virheistä ollaan inshaAllah opittu ja nyt uusin purjein seilaamaan taas!
Jos nyt otan yhden erillisen esimerkin tarkasteltavakseni tästä elämän suunnasta, niin otan seuraavan sanonnan: "Tieto on tie ja Allahin muistaminen on valo tuolla tiellä." Tämä on kuuluisa sanonta ja olen sitä elämässäni kerran jos toisenkin hoeskellut - ymmärtämättä sitä oikeastaan juuri lainkaan. Ensinnäkään en ole ymmärtänyt mitä tiedolla tarkoitetaan.
Sain tässä käsiini kirjan nimeltään 'Ikhmaalush Shiyam' ja se on kuuluisan klassisen oppineen, Ibn Ataullah al-Iskandarin teoksesta tehty kommentaari. Kommentoijana on intialaisoppinut melkein parin vuosisadan takaa, Maulana Abdullah Gangohi. En millään voisi edes väittää sisäistäneeni kirjan sanoja, tai edes ymmärtäneeni niitä kokonaan, mutta ensimmäinen luku jo pysäytti minut miettimään tiedon käsitteen vajavaista ymmärtämystäni.
Pieni ote kirjan alusta (oma huono käännökseni): "Vain sellainen tieto on hyödyllistä, jonka säteet leviävät sydämen ja koko rinnan läpi, ja joka karkoittaa epäilysten verhot sydämestä." SubhaanAllah! Kaukana on Allah epätäydellisyydestä! Laa ilaha illallah, ei ole muuta Jumalaa kuin Allah!
Mitä hyötyä on tiedosta ilman uskoa? Ei mitään. Miten saamme vahvan uskon? Muistuttamalla toisiamme Kaikkivaltiaasta ja elämän perimmäisestä tarkoituksesta. Kuinka saamme sydämemme riittävän puhtaiksi, että ne voivat vastaanottaa tietoa, joka on valoa? Kuten kuuluisa runonpätkä sanoo: 'Imaami Shafi'i meni opettajalleen Waki'ille valittamaan huonoa muistiaan. Tämä opasti häntä jättämään tottelemattomuuden, sillä tieto on valo ja sitä ei anneta tottelemattomalle.' Allahu Akbar, Allah on Suurin!
Oi Allah Kaikkivaltias, vahvista meidän uskoamme, suo meille kyky puhdistaa sydämemme tottelemattomuudesta ja suo meidän saada osaksemme hyödyllistä tietoa ja pidä meidät loitolla kaikesta hyödyttömästä tiedosta, amiin!
3.9.2008
Siunattua Ramadhania ja muuta pohdintaa...
Ensiksikin, Ramadhan mubarak, eli olkoon kaikkien lukijoiden Ramadhan siunattu.
Aloin eräälle palstalle kirjoittaa unelmista ja haaveista. Olen aikonut kyseiseen aiheeseen vasta jo monen monta kertaa, mutta en ole koskaan saanut ajatuksistani kiinni oikein päin. Nyt yritän kirjoittaa tänne vähän, mistä unelmoin ja haaveilen.
Itse asiassa minulla ei ole oman talon/oman tilan haavetta, kuten monilla muilla näyttäisi olevan. MashaAllah...kaikessa on hyvää, inshaAllah. Itse haluaisin nyt vain sisäistää seuraavat hadithit oikein hyvin, se olisi lähtökohtainen haaveeni:
"Abu Huraira RA kertoo Rakkaan Profeetan SAWS sanoneen, että todellinen rikkaus ei tule paljosta omaisuudesta, vaan se koostuu tyytyväisestä mielestä." (Mishkaat)
"Mahmud ibn Labid RA kertoo Profeetan SAWS sanoneen: On olemassa kaksi asiaa, joita Aadamin poika ihnoaa: Kuolemaa, vaikka se on hänelle parempi kuin fitna, ja hän inhoaa omata vain vähän maallista omaisuutta, vaikka se antaa kevyemmän tilinteon hetken." (Musnad Ahmad)
"Profeetta SAWS sanoi: 'Islam alkoi muukalaisena ja se tulee jälleen palautumaan muukalaiseksi, joten hyviä uutisia muukalaisille'. Sahabat kysyivät: 'Keitä nämä ovat?' Pyhä Profeetta SAWS vastasi: 'He ovat niitä, jotka ovat hurskaita ja oikeamielisiä vaikka ihmiset ympärillä ovat väärintekijöitä'." (Ahmad)
Haluaisin siis toki taloudellisen riippumattomuuden, mutta lähinnä sydämeen...minulle se ei tarkoita maallista omaisuutta, vaan tyytyväisyyttä yleensä olosuhteisiin tässä ja nyt. Olen kyllä paljon mielummin vuokralla kuin makselen lainoja tai ties mitä ja kiinnyn ehkä paikkaaan ja 'oman' tunteeseen. Haluan olla muukalainen täällä maailmassa ja oppia kokemaan tämän maailman tosiaan vain rautatieaseman odotushuoneeksi, jossa istumme odottamassa junaa eli kuolemaa.... Mihin se meidät vie? Kyllä, maallinen elämäkin ole elettävä, mutta puhun nyt sydämen tilasta... sen olisi oltava suunnattuna oikein joka hetki, teki mitä teki. En puhu välttämättä nyt edes kieltäymyksestä vaan siis omaamiensa resurrsien oikein priorisoimisesta. Mikä on minusta tärkeintä ja kuinka saavutan sen kiintymättä samalla liikaa maalliseen?
Lapsille haluan taata hyvän moraalisen, uskonnollisen koulutuksen ja opastaa heidät tielle kohti itsensä kehittämistä... Allah sanoo Koraanissa 'Qad aflaha man tazakkaa', eli Se menestyy, joka puhdistautuu... Koen sen vääryytenä, että mietin vain itseäni ja omia haaveitani, ja jätän huomiotta lasteni hyvän tulevaisuuden eli uskonnollisen kehityksen. Jos noudatamme Allahin ohjeistusta saavutamme hyvän (laatuisen) elämän tässä maailmassa ja tulevassa, inshaAllah, näinhän kaikki väitämme uskovamme. Tämäkin liittyy siis muukalaisuuteen, pitää olla valmis lasten ja oman edun vuoksi uhraaman maallista hyvinvointia ja elämän tasaisuutta, että saavuttaa jotain tällä saralla.
Kyllä, kasvatus ja kehitys alkaa kotoota, mutta Suomi tarvitsee kipeästi ihmisiä, joilla on tasapainoinen käsitys ja kokonaisuutena ilmenevä tietomäärä... emmekö millään voisi parantaa tilannettamme - samalla omaamme ja muiden? Missä on huolemme ummasta? Hadithin mukaan: "Kuka poistaa toiselta uskovalta huolen tässä elämässä, Allah poistaa häneltä huolen Tuomiopäivänä."
Kuinka tärkeää onkaan pyrkiä jatkuvasti kehittymään muslimina ja siten siis ihmisenä, kuten Kaikkivaltias on meidän halunnut olevan. Tie Paratiisiin on viitoitettu Profeetan SAWS jalanjäljillä... miksi otamme tuosta ulkoiset puolet toisinaan hyvinkin tarkasti ja sisäisille hymyilemme pahoittelevasti ja pidäme monia niistä meille tavoittamattomina?
Ei taas päätä eikä häntää tässäkään kirjoituksessa, ei siis onnaa nytkään ajatusten ilmaisu... pitänee pitää nettilomaa vähän....
Aloin eräälle palstalle kirjoittaa unelmista ja haaveista. Olen aikonut kyseiseen aiheeseen vasta jo monen monta kertaa, mutta en ole koskaan saanut ajatuksistani kiinni oikein päin. Nyt yritän kirjoittaa tänne vähän, mistä unelmoin ja haaveilen.
Itse asiassa minulla ei ole oman talon/oman tilan haavetta, kuten monilla muilla näyttäisi olevan. MashaAllah...kaikessa on hyvää, inshaAllah. Itse haluaisin nyt vain sisäistää seuraavat hadithit oikein hyvin, se olisi lähtökohtainen haaveeni:
"Abu Huraira RA kertoo Rakkaan Profeetan SAWS sanoneen, että todellinen rikkaus ei tule paljosta omaisuudesta, vaan se koostuu tyytyväisestä mielestä." (Mishkaat)
"Mahmud ibn Labid RA kertoo Profeetan SAWS sanoneen: On olemassa kaksi asiaa, joita Aadamin poika ihnoaa: Kuolemaa, vaikka se on hänelle parempi kuin fitna, ja hän inhoaa omata vain vähän maallista omaisuutta, vaikka se antaa kevyemmän tilinteon hetken." (Musnad Ahmad)
"Profeetta SAWS sanoi: 'Islam alkoi muukalaisena ja se tulee jälleen palautumaan muukalaiseksi, joten hyviä uutisia muukalaisille'. Sahabat kysyivät: 'Keitä nämä ovat?' Pyhä Profeetta SAWS vastasi: 'He ovat niitä, jotka ovat hurskaita ja oikeamielisiä vaikka ihmiset ympärillä ovat väärintekijöitä'." (Ahmad)
Haluaisin siis toki taloudellisen riippumattomuuden, mutta lähinnä sydämeen...minulle se ei tarkoita maallista omaisuutta, vaan tyytyväisyyttä yleensä olosuhteisiin tässä ja nyt. Olen kyllä paljon mielummin vuokralla kuin makselen lainoja tai ties mitä ja kiinnyn ehkä paikkaaan ja 'oman' tunteeseen. Haluan olla muukalainen täällä maailmassa ja oppia kokemaan tämän maailman tosiaan vain rautatieaseman odotushuoneeksi, jossa istumme odottamassa junaa eli kuolemaa.... Mihin se meidät vie? Kyllä, maallinen elämäkin ole elettävä, mutta puhun nyt sydämen tilasta... sen olisi oltava suunnattuna oikein joka hetki, teki mitä teki. En puhu välttämättä nyt edes kieltäymyksestä vaan siis omaamiensa resurrsien oikein priorisoimisesta. Mikä on minusta tärkeintä ja kuinka saavutan sen kiintymättä samalla liikaa maalliseen?
Lapsille haluan taata hyvän moraalisen, uskonnollisen koulutuksen ja opastaa heidät tielle kohti itsensä kehittämistä... Allah sanoo Koraanissa 'Qad aflaha man tazakkaa', eli Se menestyy, joka puhdistautuu... Koen sen vääryytenä, että mietin vain itseäni ja omia haaveitani, ja jätän huomiotta lasteni hyvän tulevaisuuden eli uskonnollisen kehityksen. Jos noudatamme Allahin ohjeistusta saavutamme hyvän (laatuisen) elämän tässä maailmassa ja tulevassa, inshaAllah, näinhän kaikki väitämme uskovamme. Tämäkin liittyy siis muukalaisuuteen, pitää olla valmis lasten ja oman edun vuoksi uhraaman maallista hyvinvointia ja elämän tasaisuutta, että saavuttaa jotain tällä saralla.
Kyllä, kasvatus ja kehitys alkaa kotoota, mutta Suomi tarvitsee kipeästi ihmisiä, joilla on tasapainoinen käsitys ja kokonaisuutena ilmenevä tietomäärä... emmekö millään voisi parantaa tilannettamme - samalla omaamme ja muiden? Missä on huolemme ummasta? Hadithin mukaan: "Kuka poistaa toiselta uskovalta huolen tässä elämässä, Allah poistaa häneltä huolen Tuomiopäivänä."
Kuinka tärkeää onkaan pyrkiä jatkuvasti kehittymään muslimina ja siten siis ihmisenä, kuten Kaikkivaltias on meidän halunnut olevan. Tie Paratiisiin on viitoitettu Profeetan SAWS jalanjäljillä... miksi otamme tuosta ulkoiset puolet toisinaan hyvinkin tarkasti ja sisäisille hymyilemme pahoittelevasti ja pidäme monia niistä meille tavoittamattomina?
Ei taas päätä eikä häntää tässäkään kirjoituksessa, ei siis onnaa nytkään ajatusten ilmaisu... pitänee pitää nettilomaa vähän....
25.8.2008
Ekstaasin ja muu nautinnon tunne uskonnollisessa harjoittamisessa
On se vaan kumma, miten sitä joskus sattuu avaamaan jonkun kirjan ja sieltä pompahtaa silmille joku asia, jota alat lukemaan, ja sitten yhtäkkiä joku muu päätäsi vaivannut asia aukeaa. Minulle kävi näin pari päivää sitten.
Kirjoitin tästä samasta aiheesta hiljattain, eli nautinnon tunteesta Allahia palvoessa. Sitten kirjoitin myös lahkoutumisesta ja nyt kirjoitan siitä, miten nämä kaksi aihetta yhdistyvät. Luin seuraavanlaisen kohdan rakkaasta kirjastani (Shari'a and Tariqa, oma vapaa käännös):
"Joku kirjoitti Maulanalle, että hän ei enää koe nautintoa teoistaan, vaikka on koittanut jopa tehdä katumusta paljon. Maulana Ashraf vastasi hänelle: 'Älä mittaa tekojasi nautinnon kokemisen kautta. Allah on se, joka mittaa tekosi, mitä vaaditaan on olotila, joka pohjautuu uskoon ja älyyn, ei siis nautintoon. Itse asiassa aikaisemmat hurskaat pitivät nautinnon tunnetta vaarallisena, sillä se saattaa johtaa väärään aikomukseen (eli teetkin vain kokemasi nautinnon vuoksi, et Allahin vuoksi). Eli lakkaa odottamastakaan nautintoa. Kuitenkin se voi olla hyväkin asia, joten älä pakenekaan nautintoa sitä joskus kohdatetssasi."
Tästä sitten itse tulin sellaiseen ahaa-elämykseen, että ryhmittymään kuuluminen tuo juuri tuollaista nautinnon tunnetta, ja se usein siksi johtaakin väriin aikomuksiin. Et teekään enää Allahille, vaan vain koska ryhmässäsi kuuluu tehdä niin. Menet kokoontumiseen ja saat taas aimo annoksen nautintoa ja odotat seuraavaa nautinnon annosta, välittämättä mitä siinä välissä tapahtuu. Etenkin tämä pätee hyvin poliittisiin liikkeisiin/ryhmittymiin Islamissa. Puhe kokoontumisissa on sellaistakin vouhotusta, että ihminen lähtee sieltä jonkinlaisessa transsitilassa. Jos puhe on ollut lisäksi vihanlietsontaa, niin aina vaan pahempi. Sanotaan, että tehdään se Allahin takia, mutta mikäköhän se oikea syy sitten onkaan?
Eli omana pyrkimyksenäni olisikin nyt seuraavaksi vahvistaa omaa uskoani ja älyäni, ja niistä aiheutuvaa vakaata harjoittaista. Lakkaan siis etsimästä nautintoa, inshaAllah. Kuten Maulana Yunus sanoikin edellä postissa, että välillä on erämaata ja välillä on viheriäistä aluetta matkallamme...kaikessa on hyvää.
Tämä ei nyt ole kuitenkaan kritiikkiä toisenlaisia suufeja kohtaan, jotka enemmän pyrkivät nautintoon ja ekstaasiin 'dhikr' tilaisuuksissaan. Onhan siinäkin hyvää ja paljon, mutta pitää varoa, ettei siitä tule se päämäärä ja asian ydin tai syy. Niin ajattelisin käyneen suufeille monessa maailmankolkassa, ja siitä se hullujen maine heille lienee tullut. On irroitettu nautinto itse suufilaisuudesta, joka on itsensä kehittämistä, ja harjoitettu vain nautinnonhakua. Tai Allahu alam. Omaa pohdintaa taas vaan.
Kirjoitin tästä samasta aiheesta hiljattain, eli nautinnon tunteesta Allahia palvoessa. Sitten kirjoitin myös lahkoutumisesta ja nyt kirjoitan siitä, miten nämä kaksi aihetta yhdistyvät. Luin seuraavanlaisen kohdan rakkaasta kirjastani (Shari'a and Tariqa, oma vapaa käännös):
"Joku kirjoitti Maulanalle, että hän ei enää koe nautintoa teoistaan, vaikka on koittanut jopa tehdä katumusta paljon. Maulana Ashraf vastasi hänelle: 'Älä mittaa tekojasi nautinnon kokemisen kautta. Allah on se, joka mittaa tekosi, mitä vaaditaan on olotila, joka pohjautuu uskoon ja älyyn, ei siis nautintoon. Itse asiassa aikaisemmat hurskaat pitivät nautinnon tunnetta vaarallisena, sillä se saattaa johtaa väärään aikomukseen (eli teetkin vain kokemasi nautinnon vuoksi, et Allahin vuoksi). Eli lakkaa odottamastakaan nautintoa. Kuitenkin se voi olla hyväkin asia, joten älä pakenekaan nautintoa sitä joskus kohdatetssasi."
Tästä sitten itse tulin sellaiseen ahaa-elämykseen, että ryhmittymään kuuluminen tuo juuri tuollaista nautinnon tunnetta, ja se usein siksi johtaakin väriin aikomuksiin. Et teekään enää Allahille, vaan vain koska ryhmässäsi kuuluu tehdä niin. Menet kokoontumiseen ja saat taas aimo annoksen nautintoa ja odotat seuraavaa nautinnon annosta, välittämättä mitä siinä välissä tapahtuu. Etenkin tämä pätee hyvin poliittisiin liikkeisiin/ryhmittymiin Islamissa. Puhe kokoontumisissa on sellaistakin vouhotusta, että ihminen lähtee sieltä jonkinlaisessa transsitilassa. Jos puhe on ollut lisäksi vihanlietsontaa, niin aina vaan pahempi. Sanotaan, että tehdään se Allahin takia, mutta mikäköhän se oikea syy sitten onkaan?
Eli omana pyrkimyksenäni olisikin nyt seuraavaksi vahvistaa omaa uskoani ja älyäni, ja niistä aiheutuvaa vakaata harjoittaista. Lakkaan siis etsimästä nautintoa, inshaAllah. Kuten Maulana Yunus sanoikin edellä postissa, että välillä on erämaata ja välillä on viheriäistä aluetta matkallamme...kaikessa on hyvää.
Tämä ei nyt ole kuitenkaan kritiikkiä toisenlaisia suufeja kohtaan, jotka enemmän pyrkivät nautintoon ja ekstaasiin 'dhikr' tilaisuuksissaan. Onhan siinäkin hyvää ja paljon, mutta pitää varoa, ettei siitä tule se päämäärä ja asian ydin tai syy. Niin ajattelisin käyneen suufeille monessa maailmankolkassa, ja siitä se hullujen maine heille lienee tullut. On irroitettu nautinto itse suufilaisuudesta, joka on itsensä kehittämistä, ja harjoitettu vain nautinnonhakua. Tai Allahu alam. Omaa pohdintaa taas vaan.
22.8.2008
Miksi me aina päädymme ylipainoittamaan yhtä osaa uskonnosta yli muiden?
Lempiotteitani:
"Indeed, if we represent a religion- any traditional religion- as a circle or a sphere, then it is likely that its adherents will absorb and practice only a small segment of the whole. They will also emphasize this segment, as though to fill the empty space."
Tämä on niin totta. Tästä syystä olemme myös usein jonkun tietyn lahkouman tai ryhmän vaikutuksille altis. Samainen tottumus tai tapa saa meidät myös hakeutumaan yhteen ryhmään petettyämme, toiseen...kunnes kyllästymme. Tässä vaiheessa joku jättää koko harjoittamisen, toinen taas oppii pitäytymään ympyrän keskellä, niin sanotusti. Kysymys herää nyt: missä on tuo ympyrän keskusta?
"Indeed, if we represent a religion- any traditional religion- as a circle or a sphere, then it is likely that its adherents will absorb and practice only a small segment of the whole. They will also emphasize this segment, as though to fill the empty space."
Tämä on niin totta. Tästä syystä olemme myös usein jonkun tietyn lahkouman tai ryhmän vaikutuksille altis. Samainen tottumus tai tapa saa meidät myös hakeutumaan yhteen ryhmään petettyämme, toiseen...kunnes kyllästymme. Tässä vaiheessa joku jättää koko harjoittamisen, toinen taas oppii pitäytymään ympyrän keskellä, niin sanotusti. Kysymys herää nyt: missä on tuo ympyrän keskusta?
18.8.2008
Miksi olemme niin ylimielisiä?
Kyllä se on mielestäni ylimielisyyttä Allahia SWT kohtaan, että kyseenalaistamme Hänen käskyjään tai tottelemme vain, jos hyödymme siitä jotenkin. Kuuntelin aivan ihanaa puhetta nimeltä 'Are you feeling spiritually low?'. Maulana Yunus Patel kuvaa siinä hyvin meidän suhtautumistamme palvonta tekoihin. Samaa vähän, mitä tämäkin kirjoitus sanoo. Me emme voi olettaa aina saavamme palkkaa teoistamme heti. Miksi niin tulisi edes olla? Eihän tämä elämä ole meidän pysyvä kotimme, kaikkihan sen tietää (huomaako mistään, että kävin hautaustoimistossa tilaamassa hautakiveä tänään, *viheltelee*). Kuolemaa tapahtuu koko ajan, kaikki me sitä odotamme.
Maulana Yunus kuvaa yo. puheessa uskonnollista taivaltamme tieksi, jolla on määränpää. Tien varrella voi olla rehevää maastoa ja myös kuivia ja autioita alueita, aavikkoakin. Jos jäämme aavikolle notkumaan ja ruikuttamaan huonoa oloamme, emme pääse määränpäähämme. Jos taas jatkamme matkaa, tulee edessä varmuudella olemaan myös taas rehevämpääkin aluetta. Haluammeko kuolla aavikolle, vai rehevämmälle maalle? Aavikolle jäämme ja se siitä, mikäli emme suorita rukouksia ja muita, kun vain jos 'tuntuu siltä'.
Astaghfirullaah min qawlin bilaa 'amali. Pyydän Allahilta anteeksiantoa puheesta ilman tekoja.
Maulana Yunus kuvaa yo. puheessa uskonnollista taivaltamme tieksi, jolla on määränpää. Tien varrella voi olla rehevää maastoa ja myös kuivia ja autioita alueita, aavikkoakin. Jos jäämme aavikolle notkumaan ja ruikuttamaan huonoa oloamme, emme pääse määränpäähämme. Jos taas jatkamme matkaa, tulee edessä varmuudella olemaan myös taas rehevämpääkin aluetta. Haluammeko kuolla aavikolle, vai rehevämmälle maalle? Aavikolle jäämme ja se siitä, mikäli emme suorita rukouksia ja muita, kun vain jos 'tuntuu siltä'.
Astaghfirullaah min qawlin bilaa 'amali. Pyydän Allahilta anteeksiantoa puheesta ilman tekoja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)